perjantai 3. elokuuta 2012

SYYSVAATETTA
Heinäkuu vaihtui elokuuksi ja elokuunhan voi jo laskea syyskesäksi..? Tein siis jo pari vaatetta syksyksi: itselle hupparin ja Vesselille farkut. Kesä on minulle paljon mieluisampi kuin syksy enkä haluaisi, että kesä loppuu, mutta näistä vaatteista tuli niin hienoja, että ihan pikkuisen toivon syksyn tuloa, että niitä pääsee käyttämään :)

Vesselin Farkkuihin sain idean, kun anoppi antoi palan tosi pehmeää ja ohutta farkkua. Niistä tuli mukavan taipuisat hout 1-vuotiaalle. Toisaalta mieleen hiipi sellainen ajatus, että noin pehmeä kangas ei ehkä kestä meidän Vesselin käsittelyssä... Noh, se jää nähtäväksi! Tällä samalla kaavalla olen tehnyt monet housut ennenkin. Kaava on tosi leveä ja joka kerta olen sitä kaventanut ja vieläkin se on liian leveä. Täytynee tehdä vielä muutamat! Delfiini-merkki on muistaakseni pikkusiskoni ala-asteaikaisesta repusta ja se on jotenkin kulkeutunut ompelulaatikkooni. Pikkusiskolle tiedoksi, että sen saa takaisin housujen kera sitten, kun ne ei enää Vesselille mahdu ;)






Ompelin housuihin myös vuorin Nanson luistintrikoosta, jotta niillä tarkenisi vähän viileämmäkin syyssäällä. Resorivyötäröstä tuli liian löysä, joten ompelin resorisaumaan leveän kuminauhan, ja taas pysyy jalassa!





Sitten minun huppariin, josta olen erityisen ylpeä! Kun näin muutaman vuoden kotiäiteilyn jälkeen palaa koulunpenkille, niin tottahan sitä tarvii uusia vaatteita. Ihastuin tämän hupparin malliin niin, että halusin sellaisen myös omaan komerooni. (Ja päälle tietenkin...) Tämä päällä kyllä kelpaa kuperkeikkoja heittää ja palloa potkia!

Kaava on jostain vanhasta Ottobrestä ja kankaankin ostin Rovaniemeltä Ottobren liikkeestä. Muistin kankaan määrän ihan väärin, mutta onneksi pakalle olisi jäänyt niin pieni pätkä jäljelle, että sain loput vajaat puoli metriä kaupan päälle. Huh! Sen turvin sain hupparin hyvin tehtyä.






Vetskareiden väriksi valitsin oranssin, jotta ne toimivat samalla myös tehosteena. Tässä lähempää taskut ja raglansaumojen vetoketjut:






Ja tässä vielä muutama kuva hupparista päällä:






Ja taas nämä kuvat jostain syystä kääntyy vaakatasoon, vaikka oikein päin ne tänne lisäsin. MURR!


Tässä kaikki tällä kertaa. Jatkuu seuraavassa numerossa! Kaavoja piirtämään marssii hän :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti