keskiviikko 15. elokuuta 2012

SYKSYSAMMARIT JA LUOMISEN TUSKAA

 Tekisi mieli tehdä vaikka mitä ja pää pursuaa ideoita ja ajatuksia, mutta mistään ei saa kiinni, mikään ei onnistu tai ei jaksa innostaa niin kauaa, että tulisi valmista. Tätäkö se luomisen tuska on? Yrittää ja yrittää, mutta mitään ei synny, eikä tekemättäkään malta olla! Virkkaaminen innostaisi kovasti, mutta en ole keksinyt, mitä tekisin. Onko kellään vinkkejä?

Aikani tuskailtuani kävin viimein käsiksi vakosamettiin, jonka ostin jo joskus keväällä pojille syyshousukankaaksi. Tai siis Veijarin kankaaseen, Vesselin kangas odottaa vielä kangasarkun uumenissa... Kaava on uusimmasta Suuresta Käsityölehdestä hieman muokattuna. Kaavat näytti niin pillilahkeisilta, että levensin niitä ja korotin vähän vyötäröä. Vyötärön korotus tulikin tarpeeseen, mutta olisivat nuo lahkeet menneet hyvin ilman levennystäkin.


Taskut on minusta näiden housujen paras osa! Ne on tosi hienoja!


Tässä yläosa lähempää molemmin puolin:







Taisi olla ensimmäinen kerta, kun ompelin tuollaisen "farkkumallisen" vetoketjun housuihin ja pieleenhän se meni ;) Periaatteessa ompelin ihan oikein, mutta laiskuuttani en jaksanut kaavasta tarkistaa, että missä kohtaa se keskietu on ja tulkitsin siksi ohjeita väärin. Noh, vetskari on nyt sitten housujen keskellä saumassa eikä sepaluksen alla niin kuin pitäisi... Ei se muuten harmita, mutta vyötäröön tuli lisää leveyttä ja sitä oli jo ennestäänkin tarpeeksi. Ja vyötärökaitale ei sitten tullutkaan päällekäin edestä, joten nappia ja napinläpiä siihen ei voinut laittaa. Täytyi siis soveltaa tuommoinen lenkki, mihin napin saa kiinni. Veijari muuten ihan itse nappirasiasta valitsi housuihin napin ja hienosti se siihen sopii :)


Tässä vielä pari sovituskuvaa!





2 kommenttia: