lauantai 5. toukokuuta 2012

PITSIMATTO

Muiden maton virkkaajien esimerkkiä noudattaen minäkin päätin kokeilla virkata ison olohuoneen maton. Nälkä kasvoi syödessä ja haaveilin matosta aina vain suurempaa. Trikookude loppui kahdesti ja purin mattoa ainakin neljä kertaa, minkä jälkeen päätin kiltisti tehdä maton loppuun ohjeen mukaan enkä ahnehtia yhtään ylimääräisiä kierroksia. Ohje on Kauhavan Kangasaitan sivuilta ja mallin nimi on Asteri.

Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen :)


PIENEN TYTÖNTYLLERÖN MEKKO

Kavereiden pieni tyttönen täytti yhden vuoden ja tein hänelle mekon, farkut ja pipon synttärilahjaksi. Koko olisi saanut olla ehkä hieman suurempi, jotta vaatteet menisivät pitempään, mutta toisaalta nyt ne pääsivät heti käyttöön! Tekijä ja lahjan saaja olivat molemmat tyytyväisiä!





MARKKINAHUUMAA!

Olen jo PITKÄÄN haaveillut kokeilevani siipiäni "käsityöyrittäjänä" ja nyt päätin ottaa härkää sarvista. Varasin kahdeksi päiväksi kevätmarkkinoilta pöydän ja nyt olen ommellut, ommellut ja ommellut, että saisin tarpeeksi tavaraa myyntiin. Muu perhe lähti viikonlopuksi pois jaloista, että saan rauhassa tehdä. Kiitos siitä ja kiitos myös kaikille ihanille malleille, jotka ovat auttaneet sovittelemalla koeversioita :)

Nyt ensiesittelyssä PÖKSELIT!
 
Nimi tulee siitä, kun Veijarilla meni parivuotiaana pöksyt ja bokserit sekaisin ja hän alkoi kutsui ko. vaatekappaletta pökseleiksi. Näitä pökseleitä löytyy meidän poikien ja miehen vaatekaapista ja tein niitä nyt myös markkinoille, lapsille ja aikuisille! (Jostain syystä tuo kuva kääntyy väkisin pystyyn... Ei voi tekniikan ihmelapsi ymmärtää...)




1 kommentti: