Näitä kaulahuiveja innostuin tekemään oikein urakalla. Helppoa ja nopeaa :) Ensimmäisenä valmistui sininen huivi itselle ja siihen perään muutama muukin lahjaksi. Ohje on Kauhavan kangasaitan sivuilta hieman muunneltuna.
Tässä myös yksi huivi viime talvelta. Pitsihaarukalla haarukoitua haarukkapitsiä! Lanka on Dropsin alpakkaa.
Tampereen messuilta ostin myös hamppulankaa luutujen kutomista varten ja niitäkin on joluloman aikana syntynyt useampia, osa itselle osa lahjaksi! Vielä riittää lankaa pariin luutuun. Kuviot on tehty oikeilla ja nurjilla silmukoilla ja reunassa on rapuvirkkausta. Sydänluutu on minun suosikki!
12.12.2012 siskoni meni kihloihin ja lahjaksi tein "Rakkauslapaset". Tällaiset niistä tuli:
Pojille valmistuivat uudet villaliivit sopivasti näihin koviin pakkasiin. Ostin kirpparilta villapaitoja ja pesin ne koneessa niin, että ne hieman huopuivat eivätkä purkaantuneet leikatessa. Leikkasin ja ompelin liivit käsin. Reunat huolittelin pykäpistoilla. Vesseli sai liiviinsä kalan ja Veijari omasta toiveestaan karhun!Ohuista villapaidoista tuli ohutta huopaa, joka toimii loistavasti lisälämpönä haalarin ja villapaidan alla paukkupakkasilla ja lämmittää sopivasti myös sisällä ohuen trikoopaidan päällä. Innostuin villapaitojen huovuttamisesta niin, että kirpparilta tarttui matkaan pari ylimääräistäkin. Niihin kehittelen vielä ideoita... Veijarille ehkä jonkinlainen lakki täytyisi saada :)
Toisen villapaidan hihansuista tein yhdelle ystävälle joululahjaksi rannekkeet. Nyt on ehkä pikkuisen verran lämpimämpi olla kylmällä työpaikallakin :) Näihin ihastuin niin, että taidan tehdä itselle samanlaiset!
Paperinarukukat ovat aivan uusi tuttavuus ja tässä ensimmäiset kokeilut niistä. Tämä seinäkoriste matkaa Veijarin kummitädille joululahjaksi. Kuvassa vaalealta näyttävä naru on oikeasti valko-hopeaa ja kaikkien kukkien keskellä on pieni tumman ruskea kukka, joka ei tuota taustaa vasten valitettavasti näy...
Tässä kaikki tällä erää! Loput lahjat kuvaan myöhemmin ja päivitän tänne. Kyllä loma on ihanaa! Vesselillä ja Veijarilla on poikkeuksellisesti muitakin innokkaita kaitsijoita kuin äiti ja isi, joten äiti on saanut heiluttaa puikkoja silmät kiiluen niin paljon, että jaksaa kevään opintoja pakertaa ;) Käsityöähky on siis (ainakin melkein) saavutettu tälle joulua!
Rentouttavaa, rauhallista, riemullista ja onnellista joulua! Huomenna se suuri päivä koittaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti